Mummoikä iski, iskias vaivaa!

Kuva rv24+2

Viikko sitten jalassani alkoi häiritsevä kipu, joka tuntui säteilevän pohkeeseen, nilkkaan ja välillä jalkapohjaankin. Kävin lääkärissä varmistamassa, että kyse ei ole mistään vakavasta, kuten veritulpasta, ja onneksi näin olikin. Kuitenkin, lääkäri tiedusteli mahdollisista selkäkivuista ja totesi, että todennäköisesti iskiashermoni on niin puristuksissa, että se säteilee kipua selästä jalkoihin. Kipulääkkeet eivät vaivaan auta, oikeastaan ainoa lääke on lepo, venyttely ja verryttely. Raskaana olevalle istumatyöläiselle onkin mukava haaste yrittää minimoida istuminen ja maksimoida lepo ja kevyt liikunta. Kun istuminen tuottaa kipua, on tännekin kirjoittelu jäänyt taka-alalle: tärkeintä on, että saan palkkatyötäni eteenpäin, kaikki muut projektit ovat toissijaisia. Kaksi raskautta kokenut ystäväni totesikin, että nyt taitaa seesteinen keskiraskaus hiljalleen jäädä taakse ja edessä ovat ne kaikkein raskaimmat kolme kuukautta. Omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen on tärkeämpää kuin koskaan, niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Päätös jättää eräs iso akateeminen projekti taka-alalle ja keskittyä pelkästän palkkatyöhön oli kolaus omalle ylpeydelle ja otti koville, mutta olo nyt on paljon kevyempi. Minulla on vuosikausia aikaa toteuttaa itseäni ja panostaa uraani, mutta nyt haluan keskittyä siihen Kaikkein Tärkeimpään Projektiin, joka kypsyy tuolla kohdussani. 

On hassua, miten paljon energiaa tulee käytettyä siihen, että miettii mitä muut sinusta ajattelevat. Kuinka helppoa on kehottaa ystävää kuuntelemaan sydäntään ja unohtamaan ulkoiset paineet, mutta kun kyse on omasta elämästä, ei olekaan niin helppoa noudattaa omia neuvojaan. Tämä asia on ollut mielessä sekä mainitsemani projektin kohdalla (kuinka hankalaa onkaan myöntää kollegoille, että minusta ei nyt ole tähän!), että yleisesti raskauden suhteen. Jälkimmäisen kohdalla kyse on siitä, että neuvoja ja mielipiteitä satelee joka puolelta: kaikilla tuntuu olevan mielipide siitä, millaista on hyvä vanhemmuus, miten tulisi imettää, ruokkia, pukea ja kasvattaa lastaan. Kumma kyllä, kaikkien neuvojien lapsista on tullut terveitä ja ihania, huolimatta siitä, onko vauva saanut tuttia tai ei, onko äiti raskausaikana juonut kahvia vai ei, onko vauva nukkunut perhepedissä vai omassa kehdossa tai onko synnytys ollut luonnollinen tai ei. Kuten varmasti moni muukin odottaja, myös minä olen alkanut ymmärtää että vasta sitten kun se vauva oikeasti saapuu meidän elämäämme, selviää millaista on meille ja vauvallemme sopiva vanhemmuus. Hyödynnämme varmasti saamiamme neuvoja, kokeilemme erilaisia tapoja ja ehkä välillä teemme virheitä, mutta pikkuhiljaa löydämme me ne omat tapamme toimia.

Nyt takaisin työn pariin, vaikka selkä kipuileekin kivasti.

<3:lla Mrs. M. ja Kamu,

rv25+0

ps. Hassua, miten huimaa vauhtia maha kasvaa: noissa vajaan viikon takaisissa kuvissa maha on vielä paljon pienempi kuin nyt!