Tänään saimme kutsun ultraan. Se on vasta aivan kuun lopulla, buu! Tuolloin minulla on jo viikkoja 13+4, joten ainakin selkeä pieni vauva pitäisi olla siellä näkyvissä. Silti harmittaa myöhäinen ajankohta, jotenkin olen ajatellut että vasta ultran jälkeen voimme tulla "ulos raskauskaapista". Lisäksi viime aikoina, ehkä kun raskaudesta on tullut niin arkipäiväistä ja tunteet sisälläni kasvavaa ihmistä kohtaan ovat kasvaneet, huoli ja pelko ovat myös lisääntyneet. Nyt joudun odottamaan kokonaiset kolme viikkoa, että pääsen näkemään pienen ja saamme varmuuden siitä, että kaikki on hyvä hyvin.
Enää reilu viikko, niin keskenmenon riski pienenee huomattavasti. Täytyy nyt keskittyä sen odottamiseen, kun ultra tuntuu olevan ikuisuuksien päässä.
Työt alkoivat tällä viikolla. Olen voinut yllättävän hyvin, kiitos työpaikalle raahaamieni eväiden. Syödä täytyy jatkuvasti, xylitol-purukumin kulutus on kasvanut hurjasti. Työrytmi ja muuhunkin kuin raskauteen keskittyminen tuntuvat hieman helpottavan myös pahoinvointia. Kun on pakko tsempata, ei ehdi tarkkailla kehoaan niin paljon ja tulee myös syötyä entistäkin säännöllisemmin.Sitten töiden jälkeen ei jaksaisikaan tehdä oikein mitään, kaipaa vain lepoa ja rentoutumista.
Kissa kehrää sylissä ja katsoo silmiin onnellisena. On meidän kodissa hyvä olla.
<3:lla Mrs. M. ja kamu,
rv10+5
No voi höh että se noin pitkälle meni! Tsempit odotteluun, toivotaan että tammikuu menee supernopeasti <3
VastaaPoistaHuh, munkin puolesta jaksamista tuohon odottamiseen! Mulla meinasi eilen pettää hermo ja olin lähellä, etten varannut aikaa yksityiselle ultraan, vaikka mun ultra onkin jo huomenna. Muistan kyllä hyvin, kuinka ikuisuudelta vielä jouluna tuntui tuon ultran odotus.
VastaaPoistaVoisitko mennä neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä vaikka jo aiemmin? Se vois helpottaa tuossa odottelussa. Monessa paikassahan on ilmeisesti joku avoin aika viikossa, jolloin voi mennä ilman varsinaista aikaa.
Miten teillä muuten menee nyt kissan hoito? Mä olen siirtänyt hiekan putsauksen kokonaan miehen harteille, kun vielä ei tiedetä, onko mulla toksoplasman vasta-aineita. Ne selvitetään kyllä seuraavassa verikokeessa, mutta ollaan otettu varman päälle jo nyt. Lisäksi mietityttää, miten meidän karvakamut tulee sitten todellisuudessa vauvan kanssa toimeen ja kuinka paljon pitää vahtia, että eivät mene esim. vauvan koppaan tai sänkyyn. Silloin, kun meidän puolivuotias kummityttö on ollut meillä kylässä ja on alkanut itkeä, toinen kissoista on kyllä tullut heti hätääntyneenä katsomaan ja kiertämään vauvaa, että mikä sillä on.
Mimsi ja Auppis, kiitos tsempeistä! Ja Auppis, toivottavasti teillä on tänään antoisa ultra!
VastaaPoistaKissojen hiekkalaatikon putsaus ym. ovat siirtyneet yksinoikeudella miehelle. Välillä mietityttää, miten kissat tulevat toimeen vauvan kanssa, mutta suuremmin en asiaa jännitä. Meidän neitikissamme ei juuri välitä lapsista, koirista jne. ja yleensä vetäytyy omaan rauhaansa tällaisten häiriötekijöiden läsnäollessa. Poikakissamme on uteliaampi ja todella hellyydenkipeä ja tulee varmasti rakastamaan vauvaa. Jälkimmäisen kohdalla täytynee valvoa, etteivät hellyydenosoitukset käy liian rajuiksi (ettei se änkeä vauvan "syliin" kehräämään) :D