Ruokajuttuja.

 Päivä kotitoimistolla. Kissa kiehnää ja kehrää sylissä, ulkona houkuttelevan sininen taivas. Lounastauolla voinkin kirjoitella vähän ruoka- ja ravintojuttuja. 

Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät minun rakastavan viinejä, hyvää ruokaa, kokkailua ja leipomista. Ennen raskautta viikonloppuihimme on usein kuulunut pullo hyvää viiniä, rentoa kokkailua hyvässä seurassa ja herkuttelua juustoilla. Miten elo on ruokakulttuurin suhteen muuttunut positiivisen raskaustestin jälkeen? Noh, viinikaappimme ammottaa tyhjyyttään (paria tulevien vuosien erikoistilanteisiin varattuja poikkeuksia lukuunottamatta) ja vakkariherkkuni äyriäiset, sushi, etanat, homejuustot ja tuhdin punkun paras ystävä, puolikypsä sisäfileepihvi ovat jääneet toistaiseksi unholaan. Viinilasillinen on vaihtunut kivennäisveteen tai alkoholittomaan siideriin. Glorian Ruoka ja Viini -lehden tilaus päättyy pian ja sen sijaan Vauva-lehti on anopin toimesta löytänyt tiensä lehtihyllyymme. Raskauspahoinvoinnin jäätyä taakse olen taas alkanut nauttia erilaisista herkkujuustoista, joita löytyy yllättävän laaja valikoima pastoroituina. Kokkailua harrastetaan ihan yhtä ahkerasti kuin ennenkin ja vaikka toisinaan kaipaan joitakin lempiruokiani, pyrimme keksimään herkullisia uusia reseptejä illallisvalikoimaamme.

Raskauden alkuaikoina olin yhtä kysymysmerkkiä kaikkien rajoitusten, kehoitusten ja suositusten kanssa. Kaupassa vierähti useampi tovi esimerkiksi maitohyllyllä, kun pastöroimattomat tuotteet putosivat ruokavaliosta. Sellaiset herkut, kuin kylmäsavustettu lohi, mäti ja ilmakuivattu kinkku olivat yhtäkkiä kiellettyjä. Äyriäisistä piti soittaa neuvolaan, jossa todettiin että niihin pätee sama suositus kuin esimerkiksi sisävesien kaloihin: mahdollisten ympäristömyrkkyjen vuoksi niitäkin tulisi vältellä ja sushissa riskinä ovat raa'an kalan lisäksi merilevän jodipitoisuudet. Minun tapauksessani siis raskausaika on merkinnyt monesta ruokalajista luopumista, mutten koe sitä suurena uhrauksena. Kun on kerran selvittänyt rajoitteet ja suositukset (ks. Jyväskylän sairaanhoitopiirin ravintosuositus raskaana oleville), on helppo toimia esimerkiksi ravintoloissa tai kylään mennessä. Oma periaatteeni on, että hysteeriseksi on turha heittäytyä eikä ruokarajoitteista tarvitse tehdä numeroa. Olen esimerkiksi syönyt pikaisesti kiehautettua juustofondueta, sillä  kuplivaksi kuumennettuna pastöroimattomat juustot ovat turvallisia. Toisinaan herkuttelen salmiakilla, mutta kohtuukäytön määritelmää (alle 50 g päivässä) noudattamalla. Jos jotakin kehoitetaan "käyttämään kohtuudella", ei se tarkoita samaa kuin täydellinen välttäminen. Toisaalta en koe ongelmaksi valita ravintolan ruokalistasta sellaista vaihtoehtoa, jonka tiedän olevan astetta turvallisempi raskausaikana.

Raskausaikana olen pyrkinyt yleisesti ottaen syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Myönnän, että herkuttelen suositeltua enemmän, mutta ihan riskirajoilla en usko kuitenkaan herkuttelun suhteen heiluvani. Käytän päivittäin raskausmonivitamiinia, kalsium-lisää (joka sisältää myös d-vitamiinia) ja d-vitamiinia. Raskausajan suositus maitotuotteille on noin neljä lasillista päivässä, mihin en juuston ja jogurtinkaan kanssa pääse, siksi kalsium. D-vitamiinin suhteen kuulun niihin, jotka mieluummin tankkaavat vähän ekstraa kuin noudattavat monien tieteellistenkin lähteiden mukaan turhan alhaista virallista suositusta. Syömme monipuolisesti kasvis- ja liharuokia, lihan käytössä pyrimme kohtuuteen ja suosimme sekä luomulihaa että -munia. Käytän paljon täysjyvätuotteita ja nautiskelen usein maustamatonta jogurttia esimerkiksi marjojen tai hedelmien kanssa. Kuten aiemmin kirjoitin, on painoni noussut hyvin hitaasti ja vasta raskauden ollessa yli puolen välin, olen saavuttanut takaisin raskauspahoinvointia edeltävän normaalipainoni. Hyvällä omallatunnolla saan siis syödä omaa kroppaani kuunnellen, säännöllisesti, tuhdisti ja välillä myös vähän herkutellen.

22. raskausviikko lähestyy loppuaan, huomenna alkaa rv22+0. Enää kolmisen kuukautta työelämää jäljellä, minkä jälkeen nautitaan (tai kärsitään, mikäli kesällä viimeisillään raskaana olleita tuttavia on uskominen) heinäkuun helteistä ja jännitetään vauvan saapumista. Aika huisia! Sitä ennen on kuitenkin jäljellä kevät täynnä kiinnostavia ja välillä haastaviakin työjuttuja.

Nyt onkin jo nälkä, lounasta siis!

<3: Mrs. M ja Kamu,

rv21+6

Uusi elämä vilkuttaa.

Ajatuksia rakenneultran jälkeen:

 

Apua, pitäisikö tässä muka keskittyä työntekoon?

 

Ekskyysmiii, onko toi kuva oikeasti mun sisältä?

 

Miten sinne mahtuu tuollainen otus!!!??

 

Ja miten se on sinne joutunut!

 

En voi uskoa tätä, meille tulee kesällä pieni *sensuroitu*!

 

Ja se on kasvanut sopusuhtaisesti, vastaa kooltaan aika lailla raskausviikkoja, sillä on sydän joka lyö, aivot jotka tekevät jo kovasti töitä, munuaiset, pienet varpaat.

 

Tätä onnea, sen valtavuutta ei voi käsittää, kuvailla. Tätä tunnetta, rakkautta.

 

Millainenkohan ihminen hänestä kasvaa? Mikä tekee hänet onnelliseksi, mikä häntä inspiroi, mitä itkettää, millaiset hänen hiuksensa tulevat olemaan, mitä hän haluaa harrastaa?

 

Minun miehestäni tulee maailman paras isä. Meidän kodista maailman paras koti lapsellemme.

 

Mieli ja sydän täynnä pumpulia, hattaraa, sateenkaaria ja kaikkea muuta ällöonnellista. Luottavainen, onnellinen olo.

 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv20+6

 

 

Puoliväli - check!

Sunnuntai-iltana palattuani matkalta kotiin kävin makuulleni, pyysin Mr. M:n viereeni ja asetin hänen kätensä vatsalleni. Ei mennyt kauaa, kun mies pääsi ensimmäistä kertaa tuntemaan oman lapsensa potkut! Se hetki oli yksi elämämme hienoimmista. Sittemmin tuleva isä on saanut useaan otteeseen tunnustella vauvan liikkeitä.

Viikko on vierähtänyt hurjaa vauhtia, taas ollaan perjantaissa! Hormonit tuntuvat hieman heittelevän, olo on usein sentimentaalinen ja itku on herkässä. Kun itku alkaa, ei sille meinaa tulla loppua. Myös onnen ja ilon tunteet tuntuvat hurjan vahvasti. Olen nauttinut kotona olemisesta, kokkailusta ja leipomisesta ja iloinnut työstäni.On voimauttavaa tajuta, miten kovasti viihtyy työssään ja miten onnekas on tässä elämäntilanteessa. Jättäessäni työporukan kesällä tiedän, että voin lähteä hyvillä mielin. Mitä äitiysloman jälkeen tapahtuu, se on vielä toistaiseksi arvoitus, mutta uskon kuluneen vuoden aikana aloittamani polun jatkuvan vielä.

Eilen 21. raskausviikko pyörähti käyntiin ja siten saavutettiin raskausajan puoliväli! Ensi viikolla on rakenneultran vuoro, minkä jälkeen saatan uskaltautua jopa julkaisemaan sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa raskausvatsa näkyy. Ainakaan toistaiseksi rakenneultra ei jännitä, on luottavainen olo. En malta odottaa, että saamme kuulla miten lapsemme on kehittynyt ja kasvanut. Nyt kun potkuja tuntee jatkuvasti, on jotenkin levollisempi olo: tietää, että siellä ollaan. Potkuista saa myös kummaa huumoria arkeen: tuntuu jotenkin absurdilta istua palaverissa ja yrittää keskittyä, kun toinen potkii niin että maha tärähtelee.

Mahasta puheenollen, onhan tuo kasvanut ja vatsan pyöreys näkyy selkeästi jo aamulla. Mitenkään isoksi vatsaa ei kuitenkaan voi raskausmittakaavalla sanoa ja täytyy myöntää, että hieman kadehdin tuttavia, joiden vatsan koko on näillä viikoilla ollut jo huomattavan suurempi. Mikään ihme pieni vatsa ei kuitenkaan ole, sillä en ole vieläkään saavuttanut normaalipainoani. Syön säännöllisesti ja kohtuullisen isoja määriä, mutta ehkä kehoni silti kuluttaa tehokkaasti kaiken ravinnon, eikä sitä pääse varastoitumaan ylimääräisenä painona. Pieni ruokatsekkaus voisi olla paikallaan, sillä tässä vaiheessa raskautta kehoni tarvitsee pari sataa ylimääräistä kaloria päivässä. Tiedän, että minun täytyy olla iloinen hoikkuudestani, mutta en voi olla miettimättä, josko painon tulisi jo hiljalleen lähteä nousuun. Minun kokoiselleni tytölle painoa saisi neuvolan mukaan kertyä kymmenestä viiteentoista kiloon raskauden aikana. Toisaalta meidän perheessämme tämä taitaa olla ihan normaalia, raskauskilot ovat tulleet vasta loppuraskaudessa ja niistä on päästy melko helposti eroon. Isosiskoni totesi lohdutuksena, että "älä huolehdi, kyllä ne kilot vielä tulee!" Tärkeintä lienee, että maha kasvaa koko ajan, kamu potkiskelee ja äidinkin jaksaminen on hyvällä mallilla.

Nyt välipalaa!

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv20+1

Merellä.

Kaduilla kävellessä voi aistia meren läheisyyden. Tällä saarella, tässä kaupungissa meri on aina läsnä. Tuulessa on häivähdys suolan makua.

Minä kannan kamua mukanani Reykjavikin kaduilla. Nautin yksinäisyydestä, jossa en koskaan ole täysin yksin. Asetan maatessani käden vatsalle ja tunnen yhteyden, jonka vahvuus on rajaton. Olen onnellinen rakkaudesta, joka odottaa minua kotona. Annan viiman hyväillä kasvojani.

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv19+0