Me teimme tästä kodin onnellisille lopuille.

Tässä on yksi elämä, meidän, ehjä ja elettävä.

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv39+4

One week to go!

Tasan viikko laskettuun aikaan ja sen kunniaksi mielettömät hellekelit! Tähän päivään on mahtunut brunsseilua vanhan ystävän kanssa, terassia ja jätskiä satamassa ihanan pariskunnan kanssa ja rentoa hengailua serkun perheen luona. Vähän alkaa jo jänskättää, mutta keskitytään nyt vielä kesästä nauttimiseen! 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv39+0

Leijonan odotusta.

Lasketun ajan lähestyessä alkaa selkeämmin ymmärtää sen, että päivämääriin on turha tuijotella: Meillä saattaa olla vauva jo huomenna, tai vasta kolmen viikon kuluttua. Lähipiirissämme on juuri mennyt pari vauvaa reilusti yli lasketun ajan, mikä muistuttaa olemaan malttavainen. Viime päivät olenkin keskittynyt nauttimaan loppuraskaudesta (niiltä osin kuin se on mahdollista), fiilistelemään rauhallista ja kiireetöntä vauvavapaata arkea. Näitä hetkiä on vaalittava nyt.

Nyt 39. raskausviikolla vauva on laskeutunut hyvin alas lantioon ja sen tuntee erilaisina nivus- ja sisäreisikipuina, luiden kolotuksena, tihentyneenä vessahätänä sekä viiltävinä kipupiikkeinä. Selkä väsyy herkästi seisoskelusta ja kävelystä: eilisen kävelylenkin päätteeksi sain verrytellä ja venytellä selkää noin tunnin, että pahin kipu meni ohitse. Keho tarvitsee huomattavasti normaalia enemmän lepoa ja energiataso on päiväsaikaankin melko alhainen. Vaikka olen selvinnyt hyvin vähällä turvotuksella, ovat kihla- ja vihkisormukset olleet jo viikon poissa sormesta, ja suurin osa kengistä puristaa jalkoja. Saa nähdä miten loppuviikoksi luvatut helteet vaikuttavat kroppaan, nämä viileämmät kelit ovat kyllä sopineet minun keholleni vaikka helteitä kaipailenkin.

Sairaalalaukku on pakattu, tutteja sterilisoitu ja vauvan kotiutumisvaatteet päätetty. Viimeiseksi jätetyt valmistelut on hoidettu ja nyt edessä olisi vain jokaviikkoisia kotihommia. Eilen saapui kauan odotettu ovi ja nyt kotona rempataan! Saamme kuin saammekin siis makuuhuoneeseemme oven ennen vauvan syntymää. 

 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv38+6

Two weeks to go!

rv37+3 ja mökkimaha

Elämme jännittäviä aikoja. Laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Mieli siirtyy entistä vahvemmin tulevaan ja vauvan haluaisi jo syliin. Elo on melkoista vuoristorataa niin psyykkisesti kuin fyysisesti: välillä olo on malttamaton ja meinaan tuskastua kaiken maailman vaivoihin ja kipuihin, välillä taas nautin raskauden viime hetkistä ja onnistun jopa unohtamaan vauvankaipuun hetkiksi. Jonkinlainen rauha on nyt laskeutunut meidän kotiimme, enkä halua enää viilettää menemään: olen huomannut, että liian aktiivisista päivistä seuraa huonosti nukuttuja öitä. 

Kotona kaikki alkaa oviremonttia lukuunottamatta olla valmista. Mr. M. on ollut valmiustilassa oviremonttia varten jo kohta kaksi viikkoa, mutta oven toimitus on viivästynyt. Nyt siis jännitetään, kumpi tulee ensin: ovi vai vauva :D Pientä pyykkäyshommaa olisi vielä tehtävänä enkä ole raaskinut vielä pakata sairaalalaukkua. Ehkä olen alitajuisesti lykännyt tiettyjen askareiden tekemistä, koska niiden jälkeen edessä on vain odottelua. 

Neuvolassa käytiin eilen, kaikki on kunnossa sekä äidillä että vauvalla. Vauva on selkeästi laskeutunut syvälle lantioon, mutta ei vielä täysin kiinnittynyt. Oma fiilikseni on, että vauva ei vielä ihan heti ole tulossa, mutta tässä vaiheessa raskautta jokainen päivä on otettava kerrallaan. Raskauden kokeneet ystävät kehottavat nauttimaan viimeisistä viikoista, sillä pian tämä on oikeasti ohitse. Olisin jo valmis tutustumaan vauvaamme ja aloittamaan kolmehenkisen perheemme yhteiselämän, mutta samalla ajatus tuntuu jotenkin kaukaiselta. Ei sitä kai voi kukaan täysin ymmärtää, ennen kuin vauva on oikeasti täällä.

<3:lla Mrs. M. ja kamu eli Möyryliisa eli typy,

rv38+0 

ps. Pahoittelen pientä fonttia, tää ei toimi ja mää en enää jaksa korjailla!! Mur!

Peilissä.

Täytin eilen kaksikymmentäseitsemän vuotta. Peilistä katsoi sama tyttö kuin aiemmin, mutta sillä tytöllä oli silmäkulmassa naururypyt. Viime aikoina peiliin katsoessani olen miettinyt sitä, että noin kuukauden kuluttua peilistä katsoo Äiti. Äitiys ei muuta sitä, miltä näytän, mutta se muuttaa sen miten näen itseni ja miten muut näkevät minut. Vähän niinkuin raskausaika: välillä peilin ohi kävellessäni pysähdyn katsomaan pyöreää vatsaani ja muuttunutta kehoani, enkä voi kaupungilla kulkiessani välttyä vastaantulijoiden uteliailta katseilta. 

Raskausaikana en ole välttynyt epävarmuuksilta ja itsetuntopohdinnoilta. Tämän jälkeen minun kehoni ei koskaan tule palautumaan ennalleen, ja välillä se on aiheuttanut ahdistusta. Kyllä te tiedätte, sen huolen että näyttääkö enää puolisonsa silmissä viehättävältä tai oppiiko itse hyväksymään muutokset. Vartalon muutoksista puhuttiin myös neuvolasta saadussa vauvanhoitokirjasessa, ja siellä todettiin jotakuinkin niin, että lapsen saanut nainen saa näyttää äidiltä ja olla ylpeä siitä. Menetän ehkä jotakin, mutta saan tilalle jotain satakertaisesti parempaa. Ulkonäköä tärkeämpää on panostaa omaan hyvinvointiinsa ja itsetuntoonsa, sillä sieltä se viehätysvoimakin kumpuaa. 

Huomenna vauvamme saavuttaa täysiaikaisuuden. Kehityksessä tapahtuu enää hienosäätöä eikä vauvan syntymää pidetä enää ennenaikaisena. Meidän kohdallamme ennusmerkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole havaittavissa ja vauva saakin rauhassa kasvaa ja kypsytellä itseään. Myönnän kyllä, että toisinaan öisin kymmenettä kertaa vessaan raahautuessani ajatus jopa yli kuukauden odotuksesta tuntuu melko tuskaiselta. Yleisesti ottaen jaksan kuitenkin odottaa. Vointini on vielä hyvä, energiaa riittää pieneen touhuamiseen ja vatsallakin tuntuu olevan vielä venymisvaraa. Vauvan liikkeet aiheuttavat entistä enemmän painetta lantionseudulla ja oma levontarpeeni on lisääntynyt huomattavasti, mutta olo ei ole mitenkään tuskainen tai tukala.

Sateisen harmaa keskiviikkopäivä on omistettu rennolle kotioleskelulle, ilman aikatauluja tai suunnitelmia. Näin on hyvä!

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv36+6

Virittäytymistä (37. raskausviikko)

Laskettuun aikaan on enää alle neljä viikkoa ja ajatukset ovat siirtyneet entistä vahvemmin siihen arkeen, jota tulemme pienen lapsemme kanssa elämään. Olen pessyt monta koneellista pieniä vauvanvaatteita, tehnyt listan synnytysosastolle mukaan otettavista tarvikkeistä ja hoitanut viimeisiä vauvanhoitoon liittyviä hankintoja. Olemme selailleet vauvanhoito-oppaita, fiilistelleet tulevaa ja keskustelleet vauvaperheen arjesta. Kumpikin meistä virittäytyy vanhemmuuteen, mutta samalla nautimme rennosta lomailusta. 

Hankintoja ja valmisteluja on tosiaan tehty tällä viikolla. Kesän kääntyminen heinäkuuksi taisi kolahtaa erityisesti minuun, sillä sain kamalan vimman järjestää kotimme valmiiksi vauvan tuloa varten. Sairaalalaukkua en sentään ole pakannut, mutta kirjoitin jo listan mukaan pakattavista vaatteista ja tarvikkeista. Valitsimme vauvalle kotiutumisasun, pyykkäsin kaikki vauvan vaatteet ja erään iltapäivän vietin ystäväni kanssa vaippoja, tuttipulloja, vauvaöljyjä sun muita hoitotarvikkeita metsästäessä. Viikonlopulle olisi vielä luvassa hoitotason ja turvakaukalon kankaiden pesemistä. Alennusmyynneistä mukaan tarttui hoitolaukku, napakka Puman mustavalkoinen urheilulaukku. Laukussa on useampi tasku ja mikä parasta, se sopii meidän molempien tyyliin eikä maksa maltaita kuten äitiysliikkeiden hoitolaukut.

Torstaisella äitiyspolikäynnillä vauvan todettiin kasvaneen jälleen tasaisesti omalla käyrällään ja koska kaikki näyttää olevan kohdussa kunnossa, ei meidän täydy enää käydä kasvukontrolleissa. Vauva saa nyt kasvaa rauhassa omaa tahtiaan, ellei syytä huoleen ilmene neuvolakäynneillä. Toisinaan pienen vauvan saaminen mietityttää: miten hyvin reilusti alle kolmekiloinen vauva oppii syömään, tarvitseeko hän lisäravintoa tai tarkempaa seurantaa, miten hän lähtee kehittymään. Tapasin viime viikonloppuna sattumalta kaksikin pariskuntaa, joiden vauvat olivat syntyneet hyvin pienikokoisina. Molemmilla kaikki oli sujunut hyvin ja vauvojen kehitys oli edennyt normaalisti, joskin vauvat olivat ikäisikseen molemmat yhä pienikokoisia. Teki hyvää kuulla muiden kokemuksista, sillä enimmäkseen kuulee puhuttavan isokokoisista vauvoista.

Oma vointini on ollut mainio, vatsa kasvanut kovasti ja painokin on noussut noin puolen kilon viikkovauhtia. Murtunut pikkuvarvas on hidastanut tahtia, mutta niin tekee myös kasvava vatsa: melko kevytkin kävely saattaa aiheuttaa kireän supistuksen ja raskaan tunteen mahaan. Kohtu on nyt korkeimmillaan ja sen huomaa iltaisin pötkötellessä: henkeä saattaa ahdistaa ja keuhkoissa tuntuu pientä painetta. Painetta tuntuu tosin lisääntyvissä määrin myös lantionseudulla, joten eiköhän vauva hiljalleen laskeudu alaspäin. Niin sanottuja sukkapuikkokipuja iskee useaan kertaan päivässä: äkillisiä, viiltäviä kipuja alaseudulla. Äitiyspolilla todettiin, että ihan lähiaikoina vauvan ei pitäisi olla syntymässä, eli ajoittaiset kipeätkään supistukset eivät ole vielä lähteneet kypsyttämään paikkoja. Hyvä niin: typy saa kasvaa ja kypsyä rauhassa, eikä meille tule kamalaa kiirettä oviremontin kanssa (oven pitäisi saapua vihdoin ensi viikolla, jes!).

Nyt jatkamaan rennon touhukasta lauantaipäivää, illan vietän ystävän ja tulevan kummitädin perheen luona. Ensi viikolla on paljon syytä juhlaan, kun täytän vuosia ja vauvamme saavuttaa vihdoin täysiaikaisuuden! 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv36+2