Perhosen siiveniskuja ja maalipotkuja

Kuva napattu lauantai-iltana rv 17+2

Uusi raskausviikko on taas korkattu, puoliväli lähestyy! Viime päiviin on kuulunut paljon potkiskelua, mahansisäistä siis. Mikään ei ole ihanampaa kuin viimeisenä ennen nukahtamista ja ensimmäisenä herätessään tuntea pikkuisia potkuja (fudari-isä on varmaan ylpeä, kun kamu on jo näin varhain raskaudessa aloittanut potkutreenit)! Tänään kamu on myös pyöriskellyt tai riehunut jotenkin omituisesti, ilmeisesti monet odottavat äidit kuvaavat tunnetta "perhosen siiveniskuiksi". Hassuja tuntemuksia, ihmeellistä aikaa.

Tällä 19. raskausviikolla vauvalle kehittyy sormenjäljet, sen silmät asettuvat paikoilleen ja verenkierto on täydessä vauhdissa. Sikiö painaa noin 220 grammaa ja on koko pituudeltaan jo 18 senttiä! Melkoinen laiheliini. 

Tämä äiti nautiskelee vauvan liikkeiden tunnustelusta, hajoilee iho-ongelmien kanssa (raskaus on tuonut mukanaan pahan aknen) ja jännittää ensi viikon ulkomaan työreissua. Tuleva isä odottaa malttamattomana, että pääsisi itsekin tuntemaan sikiön liikkeet. Hiihtoloma on vielä muutama päivä jäljellä, ihanan rentoa eloa ja toisaalta paljon kivoja menoja. Olen tavannut paljon äiti-ihmisiä viime päivinä ja saanut jutella paljon raskaudesta ja vanhemmuudesta. Lähipiirin perheelliset ystävät ovat, ja tulevat jatkossa entistä vahvemmin olemaan tärkeä tuki meille.

 Ai niin, eräs ikävä vaiva on palannut pitkän tauon jälkeen: ensimmäiset nelisen kuukautta raskaudesta olin ilman allergialääkkeitä, joita olen käyttänyt säännöllisesti viimeiset kuusi vuotta. Allergiaoireet vain katosivat, mutta ovat nyt viime päivinä alkaneet tehdä paluuta. Mälsää, olin haaveillut selviäväni kenties koko raskausajan (ja imetysajan, ja loppuelämäni...) ilman lääkkeitä. Onneksi minun lääkitykseni on sikiöystävällistä, joten mitään omantunnontuskia en joudu kärsimään pakoillessani nuhanenäilyä.

Nyt ruokaa lämmittämään, jee! Syöminen on parasta ja ruokahalu kasvanut.

<3:lla Mrs. M ja kamu,

rv18+0

Piu.

 Raskausviikko vaihtui tänään kahdeksanteentoista ja tajusin olevani jo viidennellä raskauskuulla! Pari viikkoa enää, niin ollaan puolessa välissä. Vatsa onkin kasvanut sen verran, että kyllä minä tätä jo ihan ylpeydellä esittelen. Kuvissa olen pukeutunut ensimmäisiin äitiysvaatteisiini, näitä on tullut kyllä käytettyä! Pian on lähdettävä taas ostoksille, sillä vaatevalikoimani tuntuu kutistuvan viikko viikolta.

Olo on ollut viime päivinä melko tukala. Suolisto siirtyy kohdun tieltä ylemmäs ja sen kyllä tuntee, olen jotenkin solmussa. Taitaa se painokin hiljalleen lähteä nousuun, jos oloon on luottaminen. Huolimatta tukaluudesta olen saanut vihdoin lisättyä liikuntaa arkeeni. Tällä viikolla on tehty kävelylenkkejä ja käyty uimassa, mikä tekee kyllä hyvää. Vielä kun saisin jonkun hieromaan auki jumittavan selkäni, jota rintojen ja mahan kasvu tuntuu rasittavan.

 Voisin ehkä joku kerta kirjoitella vähän enemmän ajatuksista, joita lapsen tulo herättää. Siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Näitä on tullut mietittyä viime aikoina esimerkiksi tilanteissa, joissa ihmiset kyselevät vauvan sukupuolesta. Sukupuoli on toki iso osa ihmisen identiteettiä, mutta me ajattelemme, että lapsella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet ihan kaikkeen riippumatta siitä, mikä hänen biologinen sukupuolensa on.

Sukupuolesta puheenollen, jokohan minun vatsastani voi saada tyttö- tai poikaviboja?

Kuuntelen lempiyhtyeen uutta albumia, kamu potkiskelee mahassa. Tässä hetkessä on kaikki, minun nuoruuteni, haaveeni, äitiys, rakkaus, lähellä kissat ja rakastettu. Kiitollinen olo.

<3: lla Mrs. M. ja kamu,

rv17+0

Seitsemännentoista raskausviikon kuulumisia

~ Hajuherkkyys on viime viikkoina helpottanut
~ Pahoinvointi on pysynyt lähes täysin poissa, lukuunottamatta aamuista hampaiden harjausta
~ Rinnat ovat yhä melko herkät ja kasvattaneet massaansa
~ Väsymystä on yhä riittänyt, toisaalta olen jaksanut myös skarpata hyvässä seurassa
~ Ruoka maistuu kasvavissa määrin, mutta kerralla en pysty syömään kamalan isoja annoksia. Paino ei ole vieläkään lähtenyt nousuun.
~ Aamuisin kohtu tuntuu selkeästi alavatsalla ja vatsan pyöreys näkyy heti herättyä. Läheiset ihmiset toteavat jatkuvasti, että kyllä se nyt näyttää raskausmahalta, vaikka varmaan ulkopuolisille en vielä näytä selkeästi raskaana olevalta.
~ Yleisesti ottaen olo on rento ja hyvinvoiva
~ Pesänrakennusvimma on iskenyt ja kodin sisustusta sekä pientä remontointia on suunniteltu kovasti
~ Vauvan tärkeimmät tarvikkeet, kuten rattaat, turvaistuin, pinnasänky, hoitopöytä ja sitteri on yliviivattu hankintalistalta, joskaan ne eivät meille kotiudu vielä moneen kuukauteen
~ Ekat selkeät vauvan liikkeet on bongattu! On maailman ihmeellisin tunne, kun oma vauva liikkuu vatsan sisällä!

<3:lla Mrs. M. ja kamu,
rv16+3

Kop kop - Kuka siellä?

Keskellä alavatsaa, kohdun kohdalla tuntui muutama epäsäännöllinen naputus. Hetken tauko, ja muutama naputus lisää. Töytäisin vatsaa hellästi ja vielä yksi naputus. Sitten hiljaisuus.

 

Minä tunsin lapseni liikkeen.

 

Maagista, pysäyttävää.

 

<3: lla Mrs. M. ja kamu,

rv15+6

Futumfutumfutum.

Eilen oli toinen neuvolakäyntimme. Hieman laskenutta hemoglobiinia kaikki on niin kuin pitääkin. Painoni ei ole vieläkään palautunut ennalleen, mutta hyvän ruokahalun ansiosta uskon sen lähtevän hiljalleen nousuun. Paras hetki oli se, kun pääsin kuuntelemaan kamun sydänääniä. Tyyppi taisi olla aamulenkillä, kun alussa sykettä ei meinattu millään saada kuulumaan ja kun se lopulta löytyi, karkasi kamu aina alta pois ja sykkeen metsästys aloitettiin uudestaan. Turvallisen, tasaisen sydänäänen kuuluminen rauhoitti mieltä ja sai hymyilemään. Siellä hän on ja kasvaa.

Kohdun tuntemuksista päätellen kamu todellakin on kasvanut viime päivinä. Kaikenmoisia liitos- ja kohtukipuja on tuntunut viime päivinä ja aamuisin ennen vessassa käyntiä alavatsa on aivan pinkeä kohdun painosta. 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv15+5

Omaa napaa.

Kuudestoista raskausviikko on alkanut, sen kunniaksi sunnuntaina napattu kuva iltapäivämahasta. Tuolla pömpötyksellä saanee jo tuttavien epäilyksen heräämään. Kamu kasvaa nyt hurjaa vauhtia, sen  luusto ja lihakset vahvistuvat. Onnekkaimmat äidit (hui, kirjoitin sen sanan! Kyllä minä koen jo olevani vähän äiti) voivat jo näillä viikoilla tuntea pieniä liikkeitä, minä odottelen yhä. Parina iltana olen kuulostellut mahaa tunnettuani pienenpientä naputusta oikealla alavatsassa, mutta ennen kuin toisin todistetaan, pistän nuo tuntemukset ylitulkinnan ja vatsan muun toiminnan piikkiin.

Neuvolassa annettu raskausopas muistuttaa tämän viikon kohdalla terveellisestä ruokavaliosta. Luin tekstiä aamupalalla ja hymähdin tälle: "Valitettavasti arkisin voi olla niin kiire, ettei ruokaa tule valmistettua tuoreista raaka-aineista". Aamupalalla nautiskelin Mr. M:n mummin opastuksella leivottuja rukiisia karjalanpiirakoita ja jääkaapissa odottavat päivällistarpeiksi uunissa paistettavat tuoreet kasvikset ja aito (pastoroitu) fetajuusto. Myönnän kyllä, että valmisruokien ja lihan määrä on raskausaikana lisääntynyt taloudessamme, mutta pääosin pyrin huolehtimaan siitä, että sekä minä että lapsi saamme monipuolista, terveellistä ruokaa (köh, eilen napostellut ruissipsit voitaneen laskea karkkipussia paremmaksi vaihtoehdoksi...?). Ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnin ja alkuvuoden moniviikkoisen sairasteluputken jälkeen olen voinut hiljalleen lisätä myös liikuntaa arkeeni, vaikka energia ei mitenkään riitä kovin raskaisiin urheilusuorituksiin.

Energiasta puheenollen, olen viime aikoina naureskellut sille, miten nopeasti ihmisen unirytmi voi muuttua. Olen kärsinyt vuosia univaikeuksista enkä juuri koskaan kokenut olevani kovin väsynyt. Raskauden aikana unentarve on lisääntynyt huimasti ja väsymys saattaa iskeä jo töiden jälkeen, ellei jo työpaikalla. Aamuisin minun on hankala saada itseni hereille, ellei takana ole yli kymmenen tuntia unta. Jotenkin nautin väsymyksestä, koska olen sitä aiemmin usein kaivannut. Nautin siitä, että vain menen petiin ja yksinkertaisesti nukahdan. 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv15+0

Kivasti sekaisin.

Vatsa kasvaa, hitaasti mutta niin se tekee. Kohdun voi jo tuntea alavatsaa painellessa. Aamuisin herätessäni lasken kädet vatsalle ja hymyilen pienelle kummulle, tunnen rakkautta. Olen odottanut tätä niin pitkään, vuosia. Tämä on ollut se kaikkein suurin unelmani ja nyt saan elää sitä. On niin käsittämättömän kiitollinen ja luottavainen olo, jokainen hetki on entistä merkityksellisempi.

 

Sisäisestä seesteisyydestä huolimatta kiukkuhormonit tuntuvat lisääntyneen viime aikoina. Totesin eilen miehelle, että en osaa sitä paremmin selittää, mutta minä vain ärsyynnyn helpommin. Etenkin mieheeni. Toisaalta kaipaan hurjasti hellyyttä ja rakkaudentunnustuksia. Miesparka, akka on sekaisin.

 

Viikonloppuna juhlitaan ystävien rakkautta. Minun on määrä laulaa, mutta toistaiseksi on ole saanut suoriuduttua kappaleesta ilman liikuttumista. Hormonit, ah.

 

Niin juu, ja väsymys. Yöunet ovat venyneet sangen pitkiksi ja energiataso tuntuu taas romahtaneen. Energiaa riittää kutakuinkin niin paljon, kuin valoisaa aikaa. Pimeän tullen voisikin jo kääriytyä lepäämään.

 

<3:lla Mrs. M. ja kamu,

rv14+1