Vatsa kasvaa, hitaasti mutta niin se tekee. Kohdun voi jo tuntea alavatsaa painellessa. Aamuisin herätessäni lasken kädet vatsalle ja hymyilen pienelle kummulle, tunnen rakkautta. Olen odottanut tätä niin pitkään, vuosia. Tämä on ollut se kaikkein suurin unelmani ja nyt saan elää sitä. On niin käsittämättömän kiitollinen ja luottavainen olo, jokainen hetki on entistä merkityksellisempi.
Sisäisestä seesteisyydestä huolimatta kiukkuhormonit tuntuvat lisääntyneen viime aikoina. Totesin eilen miehelle, että en osaa sitä paremmin selittää, mutta minä vain ärsyynnyn helpommin. Etenkin mieheeni. Toisaalta kaipaan hurjasti hellyyttä ja rakkaudentunnustuksia. Miesparka, akka on sekaisin.
Viikonloppuna juhlitaan ystävien rakkautta. Minun on määrä laulaa, mutta toistaiseksi on ole saanut suoriuduttua kappaleesta ilman liikuttumista. Hormonit, ah.
Niin juu, ja väsymys. Yöunet ovat venyneet sangen pitkiksi ja energiataso tuntuu taas romahtaneen. Energiaa riittää kutakuinkin niin paljon, kuin valoisaa aikaa. Pimeän tullen voisikin jo kääriytyä lepäämään.
<3:lla Mrs. M. ja kamu,
rv14+1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti